Nuorisovaltuusto kokosi rivinsä
24.01. 08:00

Siikalatvan kunnan nuorisovaltuustoon kuuluu opiskelijoita kaikista kunnan ylä- ja keskiasteen opinahjoista. Uudet nuorisovaltuutetut kokoontuivat ensimmäisen kerran Pulkkilan hiihtomajalla. Kuva: Sinikka Lehtosaari
Anna Hämeenaho
Siikalatvan nuorisovaltuusto järjestäytyi ja alkoi suunnitella kauden toimintaa.SIIKALATVA/PULKKILA Loppuvuodesta valitut Siikalatvan kunnan nuorisovaltuutetut ympäri kokoontuivat ensimmäiseen tapaamiseensa Pulkkilan hiihtomajalle. Mukana olivat myös varajäsenet, jotta nämäkin pääsisivät toiminnasta jyvälle.
Vapaa-aikasihteeri Sinikka Lehtosaaren mukaan valtuutetut tulivat sinuiksi keskenään saman tien.
– Porina oli heti alkuun aivan älytön, ei yhtään jäykkistunnelmaa. Oikein mukavalta tuntui, kun kaikki olivat niin innokkaasti mukana ja kaikilla oli asiaa, Lehtosaari kertoo.
Pulpattavien nuorten maltettua hiljetä kokoukseen, käsiteltiin yleisiä asioita, kuten nuorisovaltuuston toimintaa ja sääntöjä. Koska kyseessä oli ensimmäinen ja samalla järjestäytymiskokous, valittiin valtuustolle puheenjohtaja.
Nuijan varteen oli ehdolla kaksi nuorta. Heistä myös aiemmin puheenjohtajana toiminut Tony Palovaara valittiin jatkamaan ja Outi Leiviskästä tuli varapuheenjohtaja. Sihteerinä kokouksissa toimii Sinikka Lehtosaari.
Nuoret keskustelivat kouluissa olevista aloitelaatikoista. Ne ovat osin toimineet jopa roskalaatikoina, eikä aloitteiden määrä ole ollut suuri, joten niistä päätettiin luopua.
Nuorisovaltuusto päätti keskittyä tästedes sosiaaliseen mediaan, mutta tarkempaa mallia ei vielä päätetty. Keskinäistä yhteydenpitoa nuorisovaltuusto tulee kuitenkin pitämään suljetun facebook-ryhmän avulla.
Kokoontumisessa käytiin Lehtosaaren johdolla läpi viime vuonna tehtyä kouluterveyskyselyä, ja sen esille tuomia huolen ja ilon aiheita. Lisäksi paikalla ollut hankeaktivaattori Mimmi Seppä kertoi nuorille rahoitusmahdollisuuksista ja kyseli näiden kiinnostusta osallistua paikalliseen kulttuuritoimintaan.
– Nuorten kulttuuriviikkoihin päätettiin osallistua, samoin kyläpäivien ohjelmaan palataan myöhemmin, Lehtosaari kertoo ja toivoo, että nuoret todella toisivat ehdotuksiaan kyläpäivien ohjelmia suunnitteleville.
Aiemmin Siikalatvan kylien asukkaat ovat voineet tehdä karttapohjiin ehdotuksia kyliensä kehittämiseksi. Sepän ehdotuksesta nuorisovaltuuston jäsenet päättivät viedä samantyyppiset kartat myös kouluihin. Niihin oppilaat voivat kirjata ehdotuksiaan kouluympäristön kehittämisestä.
Seuraavan kerran nuorisovaltuusto kokoontuu Rantsilassa helmikuun puolivälissä.
Nuorisovaltuuston jäsenet: Tony Palovaara (pj.) - lukio , Outi Leiviskä (vpj.) ja Jere Hankonen - Pulkkilan peruskoulu, Toni Kurkinen ja Tuukka Tervonen - Kestilän peruskoulu, Heikki Myllykoski ja Lauri Leinonen - Gananderin koulu, Aki Hätälä ja Essi Erkkilä - Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto (ent.PIO), Satu Visuri - lukio.
Varajäsenet: Markus Träskelin, Juhana Filppula, Osman Akbaba, Janita Kaikkonen ja Venla Kesti.

