Matikkakisaan ehtii vielä ilmoittautua
17.01. 08:33

Made in Uljua -tapahtuman järjestelyorganisaatiolla on edessään työntäyteisiä päiviä. Ensimmäiseen suureen madepilkki-tapahtumaan on aikaa alle kolme viikkoa. Kuva: Sari Junnonaho
Sari Junnonaho
Uljuan pilkki -tapahtuman ja Siikalatvan talvitapahtuman ohjelmarunko on valmis.Siikalatva Helmikuun neljäntenä päivänä ensimmäisen Made in Uljua- tapahtuman ympärillä on mahdollisuus kokea monenlaisia asioita.
Kisakeskuksena palvelevassa Pihkalan Maalaiskartanossa on tarjolla ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle.
Musiikki tahdittaa tapahtuman kulkua. Trubaduurit Duo Onnenonkijoista hauskuttavat yleisöä päivän ensi tunnit.
Päivän kääntyessä illaksi muuttuu meno enemmän aikuisille suunnatuksi, kun Karaoke Club Siikalatva ry tulee laulattamaan yleisöä ”maderoke”- karaokessa.
Niille joiden tanssijalkaa kutkuttaa on tiedossa helpotusta, kun Pyhännän puolelta esiintymään saapuu Virpi Piippo Elixir -tanssiorkesterin tahdittamana.
Talvitapahtuman pääasia on madepilkki.
Jos made on kalana outo, pääsee Uljuassa viihtyvään ja huikeisiin mittoihin kasvavaan kalalajiin tutustumaan kurkkaamalla Pihkalassa made-akvaarioon.
Yleisön ei tarvitse palella pimeässä ulkona, vaan he pääsevät nauttimaan kilpailun etenemisestä kertovista viesteistä sisätiloissa.
Kilpailijat ovat jäällä kello 17–22 ja tämän ajan Pihkalan liikuntasalissa on Kisastudio, johon välittyy videokuvaa suoraan tapahtumien keskipisteestä. Juontajana toimii Erä-lehden toimittaja Harri Matikainen.
Made in Uljua madepilkkien kilpailunjohtaja Sulo Heikkinen odottelee Uljuan jäälle noin 50:tä kilpailijaa.
– Madepilkki on niin paljon erilaista, etteivät kaikki pilkkikilpailuihin osallistuvat osaa madepilkille lähteä, miettii Sulo Heikkinen.
Kilpailuun ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 20. tammikuuta. Kilpailussa on sarjat sekä naisille että miehille.
Alle 12-vuotiailtakaan ei ole jäälle pääsyä kielletty. Lapsikilpailijat voivat ottaa avustajakseen tukihenkilön, joka saa tehdä mateen narrauksen oheistoimet, kuten pilkkireiän kairauksen ja kalan koukusta irrottamisen, mutta kalastusvälinettä saa hypistellä vain itse kilpailija.
Ensimmäinen Made in Uljua -tapahtuma on vasta tulossa, mutta tapahtumajärjestäjät ovat jo sopineet ensi talven aikataulusta.
Peukut ovat pystyssä, jotta 9. helmikuuta 2013 järjestettävä mateenpyyntikilpailu on MM-kilpailu.
Tavoitteena on, että jatkossa Uljuan isoilla kaloilla houkutellaan alueelle matkailua.
Pilkkitapahtuman kansainväliseen suuntaan kehittäminen toisi uutta virettä talvimatkailuun.
Piippolassa erilaisten tapahtumien järjestämisessä aktiivisesti vuosikymmeniä mukana olleella Ilmari Ojakoskella on madepilkkien suhteen sellainen tutina, että talvitapahtumassa on elementtejä, jotka kielivät jatkuvuudesta.
Tapahtumasta tulee perinteinen, kun järjestäjinä ovat asiansa osaavat yhteistyötahot.
Made in Uljua tapahtumassa Pyhännän Vapaa-ajan kalastajat järjestävät made-kilpailun ja Haapaveden-Siikalatvan kehittämiskeskus, Siikalatvan kunta sekä Siikalatvan yrittäjät huolehtivat talvitapahtuman ohjelmasta.
Hiljattain tehtävässään aloittanut Matkailusta nostetta-hankkeen projektipäällikkö Anniina Merikanto-Vuoti vahvistaa, että tapahtuman jatkuvuudella on olemassa puitteet.
Tulevina päivinä talvitapahtuman järjestelyt etenevät ja ohjelma tarkentuu.
Päiviin liittyvää tietoutta päivitetään nettisivustolla http://www.madeinuljua.com sekä Made in Uljua Facebook-sivustolla.
Tapahtuman tiedottaja Airi Hakala toivoo, että ihmiset kävisivät kertomassa nettisivujen soppaosastolla omat madeherkkuvinkkinsä.
– Made on lähiruokaa parhaimmillaan, hehkuttaa Hakala.

