Etusivu
Maanantaina 15.03.2010
kuva
Saila Rasinkangas avasi uuden parturi-kampaamon Kestilään. Alkuviikot ovat olleet positiivinen yllätys.
Soiletti – Kestilän yritysmarkkinoiden tulokas
Anna Hämeenaho
Kestisten kuontalot saivat uuden hovikampaajan, kun oman kylän tyttö pisti pystyyn kylän kolmannen parturi-kampaamon.

SIIKALATVA / KESTILÄ Oulun seudun ammattioppilaitoksesta vuosi sitten valmistunut Saila Rasinkangas viimeistelee asiakkaansa kampausta vasta avatussa liikkeessään. Alkuviikot ovat menneet mukavasti ja muistona avajaisista on pöydällä vielä kaunis kukkakimppukin.

– Avajaisissa kävi mukavasti väkeä. Olen yllättynyt, että näinkin kivasti on lähtenyt menemään, Saila kertoo ilahtuneena.

Parikymppinen Saila tiesi jo peruskoulussa, mikä ala on se oma. Hän haki Ouluun kouluun ja pääsi. Seuraava vuosi vierähti kuitenkin au pairina siskon perheen mukana Englannissa, mutta onneksi opiskelun aloittamisen pystyi siirtämään.

Opiskelun aikana Saila teki normaalit harjoittelujaksot sekä vieraalla, että tietysti koulun kampaamossa. Harjoittelujaksojen aikana kypsyi ajatus siitä, että mieluummin hän tekisi töitä itselleen, kuin olisi vuokratuolilla tai toisen palveluksessa.

– Yrityksen perustamisajatus lähti siitä, että halusin saada töitä tältä alueelta, juuri Pyhännälle poikakaverin kanssa muuttanut Saila kertoo.

Yrittäjäksi ryhtymiseen hän haki opastusta yrittäjävalmennuskurssilta. Siellä tehtyjen liiketoiminta- ja rahoitussuunnitelmien avulla hän sai starttirahaa, jonka saamista epäiltiin usealta suunnalta etukäteen.

– Ilman kurssia olisi ollut iso kynnys hakea starttirahaa. Moni yrittäjä ja työvoimatoimiston edustajakin pelotteli, etteivät parturi-kampaajat ja hierojat yleensä sitä saa, Saila kertoo.

Nuori yrittäjä on alkuviikot pitänyt liikettään avoinna tarvittaessa, eli varauksien mukaan. Hän tekee lisäksi kotikäyntejä, Kestilän ohella myös lähikylien alueella. Värjäyksetkin onnistuvat kotioloissa, sillä tarvittaessa mukana on kuljetettava pesupaikka.

Tämän hetken trendi on Sailan mukaan rikottua, räväkkääkin, mukana on toispuoleisuutta ja jonkin verran kuviointeja. Toisaalta löytyy hillittyä ja hallittuakin kampausta tai tekemällä tehtyä huoletonta lookia, ihan asiakaskunnan mukaan.

Miehiä parturi-kampaaja yllyttäisi kokeilemaan amerikkalaista parranajoa, jossa kaksilahkeisetkin pääsisivät nauttimaan pidemmästä käsittelystä. Työhön kuuluu veitsellä tehtävän parranajon lisäksi ihokarvoja pehmentävät, lämpimät pyyhkeet ja kasvohieronta.

Liikkeen nimi on muunnos Sailan omasta lempinimestä. Häntä on kutsuttu Soilekiksi, ja pienellä muuntamisella nimi saatiin viittaamaan hiuksiin. Nyt siis Soiletti odottelee tuttuja ja tuntemattomia asiakkaita tuolille luomaan itselleen uutta lookia tai entraamaan vanhaa.

Torstai 29.07.2010

PÄÄKIRJOITUS

Ojasta allikkoon

UUTISIA

Luohuan kirjastotyömaalla käy jyske

Hyvölänrantasten puuhissa piisaa pontta ja kärkeä

Laulukilpailun voitot lähtivät kauas, pääesiintyjä saapui jurakaudelta