Ennen komea Nikolan tiilinavetta on nyt murheellinen näky. Katto romahti alas viime viikonvaihteen aikana.
Kirsi Junttila
Lumitaakka oli liikaa vuosien mittaan notkolle painuneelle Nikolan navetan katolle.
SIIKAJOKI/YLIPÄÄ Viime viikon lopulla lumi teki tepposensa Nikolan tilalla. Vanhan, vuonna 1911 valmistuneen tiilinavetan katto romahti lähes kokonaan alas.
Nikolassa on Pohjois-Pohjanmaan jokilaaksojen suurille tiloille tyypillinen umpipiha. Hyvin säilyneen umpipihansa ansiosta tila on mukana Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalla.
Vaikka katto on navetasta tullutkin alas, ei se Pohjois-Pohjanmaan rakennustutkija Teija Ylimartimon mukaan vaikuta kohteen arvoon.
Nikola pysyy edelleen listalla. Asia saattaa muuttua, jos koko navetta täytyy purkaa.
– Jos navetta häipyy, menetetään umpipiha, jonka vuoksi Nikola on mukana valtakunnallisessa luettelossa, Ylimartimo miettii.
Hän painottaa, että kohteiden luettelo päivitetään vain noin kerran 10 vuodessa. Mikäli navetta pihapiirin reunalta katoaa, saattaa Nikolan tilanne tulla seuraavassa inventoinnissa uudelleen arvioitavaksi.
ARVOKKAIDEN kohteiden ylläpito on omistajan vastuulla. Nikolan osalta tilanne on hankala, sillä iäkäs omistaja on jo huonokuntoinen ja hänen omaisuuttaan hoitaa holhooja. Toisaalta holhoojan tehtäviin kuuluu myös kiinteän omaisuuden hoitaminen.
– Voidaan olettaa, että laiminlyöntiä on tapahtunut, koska katto on päässyt romahtamaan, arvelee Raahen kaupungin johtava rakennustarkastaja Harry Sanaksenaho.
Rakennusvalvonta ei voi tehdä asialle juuri mitään. Sanaksenaho painottaa, että holhoojan tehtävä on nyt pyytää sekä rakennus- että museoalan ammattilaisia paikalle arvioimaan vahingot ja mahdolliset jatkotoimet. Rakennusvalvonnan väkeä menee paikan päälle vain, jos omistaja tai tässä tapauksessa holhooja pyytää.
Arkkitehti Taina Törmikoski elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueidenkäytön osastolta arvioi, että rakennuksen vahinkojen tarkastamiseen tarvitaan monien eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä. Mikäli katto on korjattavissa, voi urakkaan hakea rahallista avustusta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.
Valtakunnallisesti arvokkaat kohteet ovat Teija Ylimartimon mukaan etusijalla, kun korjausavustuksia jaetaan. Mahdollisesta avustuksesta huolimatta katon rakentaminen tulee maksamaan paljon. Silti Ylimartimo toivoo, ettei navetta jäisi katotta.
– Olisi suotavaa ylläpitää kohteita, jotka ovat mukana valtakunnallisessa luettelossa. Kohde on arvokas, joten toivottavasti ratkaisu löytyy, hän toteaa.
– Toivottavasti Siikajoella herätään tekemään asialle jotain, hän vielä jatkaa.
Nikolan tila on ollut samalla suvulla 1730-luvulta lähtien. Tilan päärakennus on valmistunut 1873, L-kirjaimen muotoinen navetta vuonna 1911. Suljettuun pihapiiriin kuuluvat lisäksi meijeri, maitohuone, pikkupuoji, sauna ja kaksi aittaa.